Luomen poisto

Luomen poisto on ajankohtainen, mikäli aiemmin pitkään iholla ollut luomi tai uutena puhtaalle iholle ilmaantunut luomi alkaa kasvaa, tai sen väri, muoto tai pinta muuttuu tai se kutisee jatkuvasti. Poistettavan luomen tutkii patologi.

Myös hankausalueella tai kosmeettisella alueella olevat luomet voidaan poistaa. Luomen poistosta jää aina arpi, mikä tulee huomioida. Toisinaan arpi voi olla luomea kosmeettisesti näkyvämpi, etenkin kasvojen alueella.

Luomen poisto toimenpiteenä

Toimenpiteeseen ei tarvitse erikseen valmistautua. Luomi/luomet poistetaan toimenpidehuoneessa paikallispuudutuksessa joko ns. stanssibiopsialla tai veitsellä luomen koosta riippuen.

Poisto tehdään muutamien millimetrien terveen kudoksen marginaalilla siten, että koko luomi saadaan patologille tutkittavaksi. Mikäli luomi osoittautuu pahanlaatuiseksi, tehdään jatkotoimenpiteet diagnoosin mukaisesti.

Luomen poiston jälkeen iholle laitetaan ommellangat, jotka poistetaan 7-14 vuorokauden kuluttua riippuen luomen sijainnista iholla. Tikkien päälle tulevat vielä haavateipit, jotka pidetään tikkien poistoon saakka.

Kotiin voi lähteä välittömästi toimenpiteen jälkeen.

Toipuminen

Luomenpoisto ei yleensä aiheuta suurempaa verenvuotoriskiä. Mikäli potilaalla on verenvuodolle altistava perussairaus (mm. perinnöllinen verenvuototauti, munuaisten tai maksan vajaatoiminta, anemia) tai mikäli hän käyttää verta ohentavaa lääkettä, on siitä aina hyvä keskustella lääkärin kanssa ennen toimenpidettä.

Suihkuun saa mennä jo 1-2 päivän kuluttua. Sen sijaan saunominen, uiminen sekä fyysinen rasitus on kielletty tikkien ollessa iholla, jotta haava ei tulehtuisi.

Toimenpiteen jälkeen jälkeen hoitoalueella voi ilmaantua pientä tuntemusta, kipuakin, joka häviää 1-2 päivän kuluessa.

Leikkaushaava voi joskus tulehtua. Tulehduksen merkkejä ovat kuumotus, turvotus ja kipu, joskus kuume. Tulehduksen oireet ilmaantuvat useimmiten muutamien päivien jälkeen toimenpiteestä ja tällöin tulee olla yhteydessä hoitoyksikköön. Tulehdus hoidetaan suun kautta annettaville antibiooteilla.

Hinnat

Hinnat ovat suuntaa antavia ja riippuvat siihen käytettävissä olevasta ajasta ja hoidon vaativuudesta. Tarkka kustannusarvio annetaan lääkärin vastaanotolla. Toimenpiteet eivät sisällä muutoksen histologista tutkimusta, joka tarvittaessa laskutetaan erikseen.

Hinta

Katso tarkemmat hinta­tiedot hinnastosta.

Tutkimuksiin tai hoitoon, kuinka toimin?

Vastaan­ot­tojen ajanvaraus ja asiakas­palvelu puh. 09 4748 2705

Nettia­jan­varaus

Ortonin yhteystiedot.